Miksi ostaa jos voi tehdä itse

Blogini käsittelee kaikkea ajankohtaista sisustuksesta vauvanvaatteisiin sekä tee se itse projekteista asuvalintoihin.


maanantai 12. elokuuta 2013

Remontin keskellä...

Asunto jonka ostimme ja lähdimme remontoimaan oli täydellisen tuunauksen tarpeessa. Pohjaa oli jo aiemmin muutettu alkuperäisestä vaihtamalla saunan ja kylpyhuoneen paikkaa sulkemalla myös WC'n seinä. Aikasempi remontti oli kuulemma tehty sisustussuunnittelijan avulla mutta epäilen suuresti tämän ammattitaitoa. Mm. saunan asettelu oli erittäin epäkäytännöllinen ja siitä oli kulku läpi koska oviaukkoja ei oltu suljettu muutoksen yhteydessä. Tästä johtuen lämminvesivaraaja ei mahtunut kunnolla lauteiden alle vaan keskilauteelle oli tehty epäkäytännöllinen askelma! Keittiössä ei kaikki edes toiminut enää ja pieni pöytätiskikone oli vuotanut niin että laminaattitaso oli aivan laho.
Toisessa julkaisussa oli valmiin asunnon kuvat ja tässä sitten miltä se näytti ennen.....

 Kylpyhuoneessa oli kosteusvaurio joten jouduimme kuivattelemaan sitä useamman viikon mutta se oli tiedossa ja teimme keittiötä ja muuta sen ajan. Siellä oli kaksi kerrosta kamalaa muovitapettia jota sai kyllä urakalla hakkaa irti. WC pönttö oli irti monta viikkoa kosteuseristyksen ja laatoitukse sekä saumauksen ajan joten itse pystyin olemaan kohteessa vain puoli päivää kerrallaan kun taas pojat kävivät ulkona tekemässä kuvioita hankeen nurkan takana.... ;)


Ja rempan keskellä:
(Onneksi ei tarvinnut asua siellä...)
Kylpyhuoneen laatoitus 
Saunan purku..



Keittiön purku ja katon alaslasku spotteja varten





Hyvin se meni ja muutamassa kuukaudessa saimme kämpän muuttovalmiiksi uudeksivuodeksi kun vuokrasopimus loppui....




Uusi asunto rivitalossa!

Tämä on ensimmäinen blogini ja tässä tulee ensimmäinen julkaisu.
Viime vuoden syksyllä remontoitu rivarikolmio on ollut asuttavassa kunnossa jo uudestavuodesta kun vihdoin muutimme väliaikaisesta vuokra-asunnosta tänne. Pientä viimeistelyä on tietenkin tehty koko ajan ja vielä on väliovet maalaamatta. Järjestys ja pohja toimii hyvin ja onneksemme ei ollut mitään vastoinkäymisiä tai piileviä ongelmia rempan kanssa. Onneksi meillä on ammattitaitoisia ystäviä jotka auttoivat mm sähköjen ja putkien kanssa, muut teimme luonnollisesti itse- Veljeni oli paikalla aina kun tarvitsimme ylimääräistä käsiparia mm purkuhommissa ja katon ja seinien levytyksessä, samoin terassin rakentamisessa. Suuri kiitos hänelle! <3

Keittiö jälkeen:


Ruokailutila
Tämä pöytä löytyi netistä ilmaiseksi kun se oli pilattu spraymaalilla. Hioin ja lakkasin tätä 50 luvun tiikkipöytää pari iltaa ja parhaimmillaan sen voi levittää kahdella jatkopalalla jopa kymmennelle hengelle!


Olohuone
Sohva on n. 3,2m leveä ja tässä tilassa voisi olla pienempikin mutta toimii.


Eteinen



Tuon valaisimen tein itse. Löysin sen roskalavalta, poistin rikkinäiset värilasit ja spraymaalasin valkoiseksi. Laitoin sinne ikean parin euron lampunkannan ja kirkkaan lampun ja pimeässä eteiskäytävässä se antaa kivan kuvion.



Vanha täyspuinen lipasto on tuotu mökiltä, hiottu ja lakattu sekä uusittu vetimet. Avaintaulu on maalattu täysin liitutaulumaalilla ja lisäsin alareunaan koukut. 







Tuulikaapin vanhan naulakon sain veljeltäni ja lakkasin puuosat tummaksi. Sähkökaapin sijainnin takia mietin vieläkin eri vaihtoehtoja takkien säilytykselle koska ne pidetään tällä hetkellä erittäin pienessä tuulikaapissa...

Kylpyhuone ja sauna

Tuo Harvian kiuas löytyi netistä ja tuli jostain päin viroa suoraan ovelle kivineen ja ohjauskeskuksineen (mies tilasi). En ole koskaan ollut paremmissa löylyissä! Lauteet on haapaa laadun ja värin vuoksi, ne eivät siis kuumene, ei ole oksankohtia tai pihkaa kuten ei myöskään tervalepässä josta seinäpaneelit on tehty. Se olikin superlöytö Bauhauhista koska se oli kuulemma  "värivirheellinen erä" ja maksoi n.1e/m! normaalisti lähes 4e.... Tarkoitus oli muutenkin vetää tummaa (mustaa) saunavahaa joten muutama vihertävä kohta ei menoa haitannut ja nyt on niin tunnelmallista että. Tunnelmaa ei tietenkään olisi yhtä paljon ilman Cariitin valokuituja ja etenkin kiuaslediä joka valaisee mahtavasti saunan keskipisteen. Tämän kruunasi savunharmaa lasiovi.


 Makuuhuone

Täällä halusin rauhaa ja harmoniaa ja päätin tapetoida päätyseinän ja pitää värimaailman hyvinkin neutraalina. Koko seinän levyisessä vaatekaapissa on vanhat syyvät rungot ja asensimme IKEAn valkoiset liukuovet vanhojen ovien tilalle.



Kiitos uteliaisuudesta ja kurkkaahan myös kuvat remontin keskeltä :)